Timo oli rahapulassaan myynyt rumpunsa ja Joppe oli sujuvasti keplotellut Mathiaksen ja Tomaksen lainapeleillä. Alillakaan ei omaa bassoa enää ollut, ei ainakaan Turussa, joten jokseenkin huutolaispoikina lähdettiin liikkeelle.

OKL:n musiikkiluokkaa saa siis kiittää yhtyeen olemassaolosta, sillä sieltä löytyivät sekä tilat että soittimet ekoihin treeneihin.

Ensikeikalle Svenska Klubbenille lähdettiin noin viidentoista biisin setillä, oluen voimalla (keikkapalkka) ja nuoruuden innolla. Soittimet koottiin sieltä täältä ja vuokrattiinpa oikein vahvistettu laulusettikin!

Keikka meni putkeen ja paikalla ollut, silloisen Beritzin ravintolapäällikkö,  Pekka Anttila halusi kokeilla meitä kapakassaan.

Eka julkinen keikka näki päivänvalon marraskussa –89. Nimeä ei tuolloin bändillä vielä ollut.

Hurriganesin ”Rock´n Roll All Night Long”- levynkateen vaihdettiin Remun, Cissen ja Albertin päitten tilalle omat päät (Mirja Karppiselle kiitos) sekä jatkoteksti - with Ali, Mato, Olma.

Parin keikan jälkeen pidettiin nimipalaveri jossa päädyttiin nimeen ”Poika”.

Keikkoja alkoi tulla lisää, ja sitä mukaa myös biisivalikoima moninkertaistui melko pienessä ajassa. Tuolloin syntyi ajatus toimia ”elävänä jukeboksina”.

Niinpä sitten valmistettiin laminoidusta kovalevystä 120 biisin toivelistataulu, joka muotoiltiin jukeboksin malliin puolikaareksi ja kehystettiin kultavärillä maalatulla alumiinihormilla (hieno peli!?).

Börsin pöheikön keikkailmoituksissa alettiin mainostaa bändiä Juke- poikana, väliviiva jätettiin pois ja bändin nykyinen nimi näki näin päivänvalon.

Omat soittimet ja vahvistimetkin sitten hankittiin, kun oma aikansa (pari vuotta) oli vuokrakamoilla rimpuiltu. Rummut saatiin onnenkantamoisena Jari Virolalta, joka tuolloin bunkkasi Lehtelän kämpillä. Hänellä oli Mynämäellä kotitalon kellarissa joutilaana Eki Liikaselta aikanaan ostetut rummut, joista pellit ja virveli uudistaen tuli Jukepojan pitkäaikaiset palvelijat. ”Tiikerirummut” saivat viimein väistyä, kun bändi täytti kymmenen vuotta.

Alkuvuosina soittaminen oli siinä määrin hauskaa touhua, että taukoja ei juuri pidetty,vaan soitto saattoi soida monta tuntia yhtä kyytiä. Kun bändi erään Peltimiehen keikan jälkeen räknäsi soittoaikaa, huomattiin, että musa oli soinut taukoamatta viisi tuntia.

Kyseisestä keikasta syntyi ajatus yrittää Guinnesin Ennätysten Kirjaan, tavoitteena soittaa ja laulaa ulkomuistista kaksisataa kappaletta ilman taukoja.

Niinpä laskiaissunnuntaina –93 Down Townissa alkoi ennätyskoe, jota seurattiin paitsi paikan päällä myös Radio Sadassa läpi koko keikan.

Soitto aloitettiin 18.20 ja pillit oli pantava pussiin 03.30, kun valomerkki keskeytti ennätyskokeilun. Kokoon saatiin ”vain” 175 kappaletta, sillä monet biisit ryöstäytyivät jammailun puolelle, kun Kankaanrannan veljekset Antti ja Japi innostuivat sooloilemaan.

Timo lauloi neljä biisiä ja Joppe loput, eli ääni oli lievästi karrella, kun yli yhdeksän tunnin tauoton keikka oli ohi.

Guinnes ei löytänyt mieleistään kategoriaa suoritukselle, mutta muistona on sentään vastauskirje onnitteluineen sekä vastineena rutkasti julkisuutta, josta poiki lisää keikkoja.  

Viidakkorumpu kumisi ja keikkoja alkoi tulla yhä tiiviimpään tahtiin. Erityisesti firmat ottivat monipuolista musaa maanläheisellä otteella soittavan bändin omakseen. Niinpä laskutusten selkiyttämiseksi sekä mahdollisten muiden musiikkialan bisnesten hoitamiseksi päätettiin perustaa oma firma, Turun Menomusa Oy.

Miehistö bändissä on vaihdellut hyvin vähän, kun ottaa huomioon 27- vuotisen taipaleen. Ali, Timo ja Joppe muodostavat yhä rungon, johon liittyneenä toimi viulisti Antti Kankaanranta reilun seitsemän vuoden ajan.

Pekka Kaasalainen on ollut remmissä mukana jo melko pitkään ”päätoimisesti”, soitellen yhä myös muissa bändeissä, kuten Jivetones, Hillibilly Combo, Vilperit, sekä Buck Jones & His Rhythm Riders.

Koskettimissa on jo jonkin aikaa soitellut pitkän linjan muusikko, mm. 8-vuotta Finlanders -yhtyeessä soittanut Risto Pahlama.

Joppe on soittanut bänditouhun ohella viimeiset kymmenen vuotta myös trubaduurikeikkoja, joita hän pyörittää oman firman, T:mi Jukepojan kautta.

Koko bändin historian ajan on enemmän ja vähemmän uumoiltu levynteosta ja lukuun ottamatta Jopen sooloprojektia, v. 93 julkaistua omakustanne CD -sinkkua Kai sua saa tuijottaa / Vaahterasuudelma ei juurikaan mitään puhetta suurempaa saatu aikaiseksi. Vaan viimein keväällä 2001 albumi sitten ilmestyi.

Täysi tusina omia kappaleita saatiin kaupan hyllyille ja radioasemille. Suurimmaksi radiomenestykseksi nousi Timon biisi, Pekan laulama ”Kolmosen ratikka”.

Uusia biisejä tuntuu putoilevan erityisesti Timolta, joten ainakin radiosinkkua on lupa odotella lähitulevaisuudessa.

Tähän on siis tultu ja tästä mennään eteenpäin samaa tahtia. Soitto soi ja laulu raikuu pojan 28-vuotis synttäreitä odotellen (v. 2017). Todennäköisin lopetusajankohta lienee kuitenkin aikaisintaan viimeisten asuntolainaerien aikoihin!

 … soitto siis jatkuu …